Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Kauden päätös

Kuva
Leucaan oli helppo mennä. Päästiin bensalaituria vastapäätä. Leuca on tunnettu rantaluolistaan, sinne meni kymmeniä veneitä päivässä. Kaupunki on tunnettu myöskin villoistaan jotka ovat kaikki uniikkeja, upeita taloja. Rannikolla on korkea majakka ja sinne vievät Mussolinin portaat 270 askelmaa. Satamassa oltiin yhden aikaan, matkaa tehtiin 26 mailia. Heidi ja Hanna tulivat junalla-bussilla Roomasta reiluksi viikoksi matkalle mukaan. Lähdettiin kauppaan  Ensin lähdettiin etsimään kauppaa. Se löytyi noin puolen kilometrin päästä. Erikoinen kauppa ja tosi kalliita viinejä. Aamiaistarvikkeet, vettä jne löytyi onneksi. Satama maksoi 53€ yöltä. Lähellä oli pizzeria jonka uuni lämpesi ja avautui klo 19. Sieltä tilattiin kaksi pizzaa ( olivat perhepizza kokoa). Pimeä tuli ja mentiin tähtien kanssa uinnille läheiselle laiturille huuhtomaan pois päivän hiet. Vesi oli +30,4˚, ei tarvinut palella. Toisena päivänä taas ikävät- hikiset hommat, ensin eli kaupassa käynti. Mentiin toise...

Kroatian viimeinen viikko, kohti Italiaa

Kuva
Pulan sataman seutu/ saaristo oli ruma. Vanhaa rakennusta jotka oli hylätty. Telakka oli omassa saaressaan sataman edessä. Aalonmurtaja oli hajonnut monesta kohtaa. aci marinan edessä oli ruma 70-luvun kerrostalo mutta onneksi muu kaupunki näytti kauniilta. Ensimmäisenä iltana käytiin syömässä keskustassa doradoa grillattuna. Olipa hyvää. Tarjoilijaa avaa/ perkaa kokonaisen kalaan vadille, laittaa oliiviöljyä ja merisuolaa päälle. Kala oli 1,3 kiloa. Otettiin lisäksi ribsit kun uskottiin tarjoilijaa, että kala ei riitä neljälle. Jarille otettiin vielä pizza mukaan veneelle, hän ei jaksanut historiakierrosta kaupungilla, vaan jäi veneelle nukkumaan. Löysin kaupungilta action kameran. Tärkein ominaisuus oli, että voi kuvata veden alla, hinta 250 kunaa. Pulan riemukaari Pulan filmifestivaalit menossa Seuraavana aamuna oli aikainen nousu kun laiva lähti Venetsiaan jo klo 7.30. Venetsiasta onkin erillinen juttu. Laiva matka Atlaksen kautta maksoi 78€. Laivalta sai os...